Ajankohtaista

Break the Fight!

15.5.2015
Lähde mukaan vastustamaan koulukiusaamista! Haluatteko tilata Break The Fight! –työpajan? Työpajoja on mahdollista muokata erilaisille ryhmille. Myös uutta elokuussa ensi-iltaansa saavaa kahden tanssijan duettoa ja breakbattle-esityksiä on mahdollista tilata kouluihin, festivaaleille ja tapahtumiin. Olethan meihin yhteydessä niin kerromme lisää työpaja- ja esityskokonaisuuksista ja niiden hinnoista.

OSALLISTUMISKUTSU KULTTUURIYMPÄRISTÖN TEKIJÄT -KILPAILUUN

12.5.2015
Mistä esineet ja tavarat, joita kannamme taskuissamme ja käytämme, oikein tulevat? Millaisia tuotteita omalla paikkakunnallamme on tehty? Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailun tarkoituksena on innostaa lapsia ja nuoria vaikuttamaan kulttuuriympäristöön nyt ja tulevaisuudessa. Kilpailuun voivat osallistua päiväkodit, koulut ja oppilaitokset, järjestöt, seurakunnat ja muut uskonnolliset yhteisöt, kerhot, museot, lastenkulttuurikeskukset, muut lasten ja nuorten toimintaa järjestävät tahot sekä kaveriporukat.

OKON FUOKO – NÄE MINUT Ystäväesitys

7.5.2015
Alpo Aaltokoski Companyn uutuusteos tuo näyttämölle seitsemän huipputanssijaa ja kansainvälistä tunnustusta saaneiden taiteilijoiden värikylläisen kädenjäljen. Tervetuloa tanssiteoksen OKON FUOKO – Näe minut ystäväesitykseen historialliseen Aleksanterin teatteriin!

Suomenlinnan historia muuttuu eläväksi seikkailukierroksella

7.5.2015
Suomenlinnassa seikkaillaan tänä vuonna uuden Amiraali ja kadonnut luotsi -kierroksen parissa. Pienemmät lapset voivat tutustua Ehrensvärd-museoon Onko Augustin kotona? -kierroksella. Molemmat ohjelmat kertovat elävästi ja hauskasti Unescon maailmanperintökohde Suomenlinnasta. Kierroksia järjestetään tilauksesta ryhmille.

Sivut