Etusivu Oppimisen kulttuurikalenteri
Syötä hakusanat
Etsi

Mirkka & Luis

Ti 9.2.2021 10:15
Muusikot Luis Herrero ja Mirkka Paajanen.
Mirkka & Luis on lastenmusiikkiyhtye, joka laulattaa ja naurattaa lapsia sekä liikuttaa niin mieltä kuin kehoakin.

Ti 9.2.2021 klo 10.15

Mirkka & Luis on lastenmusiikkiyhtye, joka laulattaa ja naurattaa lapsia sekä liikuttaa niin mieltä kuin kehoakin. Musiikillisesti yhtye vie kuulijansa matkalle maailman ympäri käsitellen ajankohtaisia ja lapsia mietityttäviä asioita pedagogisella ja humaanilla tavalla.

Mirkka & Luis julkaisi paljon positiivista huomiota herättäneen debyyttilevynsä Koiruuksia kansainvälisenä Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2018. Levyn myötä yhtye palkittiin valtakunnallisessa lastenmusiikkitapahtumassa Jellonagaalassa Vuoden tulokas -tittelillä vuonna 2019. Lisäksi yhtye valittiin Konserttikeskuksen artistiksi samaisella nimikkeellä.

Yhtyettä on kiitelty laadukkaasta ja monipuolisesta musiikista, tarkkanäköisistä tarinoista sekä pedagogisesta ja mukaansatempaavasta otteestaan. Mirkka & Luis koostuu huippumuusikoista, jotka tunnetaan lukuisten Suomen eturivin artistien taustalta.

– Toivon biisien herättävän musiikillisen nautinnon lisäksi ajatuksia ja keskustelua kaikenlaisista tunteista ja niiden käsittelystä, lähimmäisyydestä, erilaisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Musiikillisesti haluamme viedä lapset matkalle maailman ympäri tutustumaan erilaisiin kulttuureihin, musiikkityyleihin ja maailmoihin, joihin musiikin kautta voi kurkistaa, kertoo Mirkka.

Esiintyjät:

Mirkka Paajanen, laulu, säv. & san.
Luis Herrero, laulu, basso
Peter Engberg, kielisoittimet
Aarne Riikonen, lyömäsoittimet

Kesto 45 min

Yhteyshenkilö

Liina Sipilä
050 494 6833

Tapahtumanjärjestäjä

Sellosali

Sellosali on Espoon Leppävaarassa sijaitseva 400-paikkainen konsertti- ja esiintymisareena.

Aika ja paikka

Sellosali
Soittoniekanaukio 1 A, 02600 Espoo
    

Tietoa

Kulttuurinala
Ensisijainen kohderyhmä
Kieli
Tapahtumatyyppi
Hintatiedot
Liput 5 €, varaukset sellosali@espoo.fi tai puh. 050 494 6833 Maksuton espoolaisille esikoulu- sekä 1.-2.-luokkien KULPS-ryhmille
Kesto
45min