AdeY: THE CENSORED EXHIBITION

Ke 2.9. – Su 11.10.2020
AdeY: She man Part II_2017
Kuvaaja: AdeY, työ: She man Part II_2017, taiteilija: AdeY
AdeYn teokset puhuttelevat suoruudellaan ja huumorillaan. Kuvissa tanssijoiden alastomat kehot haastavat ihmisen tasapainon, voiman ja fysiikan.

AdeYn humoristisissa valokuvissa tanssijoiden alastomat kehot ovat asettuneet painovoimaa uhmaaviin akrobaattisiin asentoihin sekä erilaisia muodostelmia tuottaviin kasoihin. AdeY:n tavoitteena on vangita teoksiinsa niitä pieniä yhteiskunnallisen sorron, eristämisen, ahdistuksen ja masennuksen hetkiä, joilla on keskeinen rooli ihmisen olemassaolossa.

AdeY käyttää julkaisualustanaan Instagramia, joka on poistanut tämän teoksia palvelusta useita kertoja. Vaikka taiteilija on muokannut kuviaan alustan vaatimusten mukaisiksi, on hänen sosiaalisen median tilinsä suljettu toistuvasti sääntörikkomusten vuoksi. AdeY onkin kritisoinut Instagramia mainostajien miellyttämisestä, seksismistä ja homofobiasta. Miksi Instagram sallii kuvia, jotka seksualisoivat naisia, mutta ei salli kuvaa toisiaan halaavista miehistä, AdeY kysyy. Vaikka teoksessa on esillä alastomia kehoja, AdeY korostaa, että ne eivät siitä huolimatta ole seksuaalisia.

AdeYn (Ruotsi / Iso-Britannia, asuu Kööpenhaminassa) poikkitaiteellinen tausta on performanssissa, koreografiassa, nykytanssissa ja valokuvauksessa. AdeY suunnittelee valokuvateostensa muodon ja koreografian tanssijoiden kanssa, joiden elämäntarinat ja -tilanteet vaikuttavat teoksiin.

Yhteyshenkilö

Kastehelmi Korpijaakko, Educational curator
050 5775742

Tapahtumanjärjestäjä

Suomen valokuvataiteen museo

Suomen valokuvataiteen museo on valtakunnallinen valokuvan erikoismuseo Kaapelitehtaalla Helsingissä, jonka näyttelyt esittelevät monipuolisesti valokuvan ja visuaalisen kulttuurin eri osa-alueita ja historiaa. Taidevalokuvan lisäksi näyttelysisällöissä painottuvat myös uutiskuva ja mainoskuva. Näyttelyihin liittyvät opastukset, työpajat, taiteilijatapaamiset ja luennot tutustuttavat kaikenikäisiä valokuvauksen nykypäivään ja historiaan.

Aika ja paikka

Lataa kalenteriisi Ke 2.9.2020 11:00 - Su 11.10.2020 18:00Lataa kalenteriisi
Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, 00180 Helsinki
    

Tietoa

Ensisijainen kohderyhmä
Tapahtumatyyppi
Hintatiedot
Koululaisopastukset arkena 60 €, 80€ la-su ja pyhäpäivät. Koululaisopastukset on suunnattu päiväkodeille, peruskouluille, lukioille ja ammatillista perustutkintoa suorittaville. Opastuksen tilannut opettaja on tervetullut tutustumaan ennakkoon näyttelyihin ilmaiseksi. Työpajojen hinnat päiväkoti- ja kouluryhmille: 120 €, la–su 240 €. Alle 18-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy.