Etusivu Oppimisen kulttuurikalenteri
Syötä hakusanat
Etsi

Hulivili ja oikkuileva ilmasto

Teemana on ilmastonmuutos
Ti 15.9. – Pe 30.10.2020
Hulivili ja oikkuileva ilmasto kirjan kuvituskuva Marjo Nygård
Kuvaaja: Piirros Marjo Nygård
Tanssiteatteri Raatikon syksyn uutuusteos Hulivili ja oikkuileva ilmasto kertoo ilmastonmuutoksesta, jota käsitellään leikkisällä otteella eskari-ikäisen Hulivilin näkökulmasta. Esiintyjät haastavat katsojatkin pohtimaan hyviä tekoja ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi.

"Mä monta siementä ripotan, ne sydämen muotoon istutan.
Kun sydämen mä porkkanoista teen, ne kasvaa onnesta kehräten…"

Hulivili on innokas puutarhuri. Hän perustaa kasvimaan ja kylvää porkkanansiemenet sydämenmuotoon ja kalapuikkojakin pieninä palleroina. Sitten odotellaan – Hulivilistä tuntuu kuin tarvittaisiin sata yötä ja tuhat kesää ennen kuin mitään tapahtuu… Kalapuikot eivät ota itääkseen ja muut kasvimaan herkut kamppailevat oikkuilevaa ilmastoa vastaan.

Hulivili ja oikkuileva ilmasto -teos perustuu Tiina Nygårdin lastenkirjaan. Käsikirjoituksen on tehnyt Pirjo Toikka, koreografia ja ohjaus on Marja Korholan. Lavastus ja pukusuunnittelu on Sanna Levon, äänisuunnittelu Janne Hastin ja valosuunnittelu Christian Hernbergin. Rooleissa nähdään Miika Alatupa ja Anna Päiväniemi.

Esitykset Tanssiteatteri Raatikko, Viertolankuja 4 B, Vantaa
15.9. – 30.10.2020 arkisin klo 9 ja klo 10.30
Ensi-ilta la 12.9.2020

Ryhmälippu 14 € / oppilas (väh 10 oppilasta). Ryhmälipun hintaan sisältyy kuljetus. Opettajat ja avustajat ryhmän mukana maksutta. Ilman kuljetusta ryhmälippu 10 € / oppilas.

Yleisömme ja henkilökuntamme turvallisuus on meille tärkeää, minkä johdosta olemme muuttaneet käytäntöjämme syksyn esityskaudelle:

- Vähintään 20 lapsen ryhmille pystymme järjestämään yksityiskuljetuksen.
- Vähintään 30 lapsen ryhmille pystymme järjestämään yksityisnäytöksen.
- Pidämme eri koulujen ja päiväkotien ryhmät erillään.
- Rajoitamme näytöksiin osallistuvien ryhmien lukumäärää. Tällä hetkellä otamme vain max 2 ryhmää / näytös, suosimme yksityisnäytöksiä.
- Varaamme arkiaamujen näytökset vain ryhmille

Varaukset: www.raatikko.fi, raatikko@raatikko.fi, 09 873 2306.
Teos on myös tilausteoksena 5.-27.11.2020, lisätietoja raatikko@raatikko.fi, 09 873 2306.

Yhteyshenkilö

Katariina Pohjonen
09 8732306

Tapahtumanjärjestäjä

Tanssiteatteri Raatikko

Raatikko on vantaalainen tanssiteatteri, jonka teoksissa yhdistyy tanssi, teatteri, sirkus ja musiikki. Raatikon oma teatteritila sijaitsee Vantaan Viertolassa. Raatikko myös kiertää teoksillaan säännöllisesti ympäri Suomea.

Aika ja paikka

Lataa kalenteriisi Ti 15.9.2020 09:00 - Pe 30.10.2020 11:30Lataa kalenteriisi
Tanssiteatteri Raatikko
Viertolankuja 4 B, 01300 Vantaa

Varaustiedustelu

    

Tietoa

Ensisijainen kohderyhmä
Kieli
Tapahtumatyyppi
Hintatiedot
Ryhmälippu 14 € / oppilas (väh 10 oppilasta). Ryhmälipun hintaan sisältyy kuljetus. Ilman kuljetusta ryhmälippu 10 € / oppilas. Opettaja ryhmän mukana maksutta.
Kesto
50min