Etusivu Oppimisen kulttuurikalenteri
Syötä hakusanat
Etsi

Toivoisin että asuisin kuussa

Pe 24.4.2020 10:00
Toivoisin että asuisin kuussa
Kuvaaja: Matti Kurkela

Mielikuvitusta ylistävä lausuntaesitys lapsille ja aikuisille perustuu Onneli ja Anneli -kirjoistaan tunnetun Marjatta Kurenniemen runoihin.

Livenä rakentuva elektroninen äänimaisema herkuttelee Kurenniemen runojen fantasiaelementeillä ja tekee samalla kunniaa Kurenniemen vanhimmalle lapselle, suomalaisen elektronisen musiikin pioneerille Erkki Kurenniemelle.

runot: Marjatta Kurenniemi
lausunta: Kaisa Osola
musiikki ja äänisuunnittelu: Matias Harju
valosuunnittelu: Ina Niemelä
dramaturgia ja konsepti: Kaisa Osola & Matias Harju

Kaisa Osola on helsinkiläinen puhekouluttaja, lausuja ja puheilmaisun ja radiotyön opettaja. Hän on dramatisoinut ja esittänyt useita lausuntateoksia sekä lapsille että aikuisille ja esiintyy myös tarinankertojana. Lausujana Osolaa kiehtovat tarkka kieli sekä toden ja mielikuvituksen murtomaasto. Osola on opiskellut viestintää, puheviestintää, puhetaiteita ja draamapedagogiaa ja valmistunut valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta.

Matias Harju on äänisuunnittelija ja muusikko, joka työskentelee interaktiivisen äänikerronnan ja 3D-äänen parissa. Hän on toiminut pitkään Kallion lukion musiikin lehtorina ja äänitekniikan opettajana. Harju on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta 2008 ja opiskelee tällä hetkellä Aalto-yliopiston Sound in New Media -maisteriohjelmassa.

Ina Niemelä on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelmasta 2013. Hänen viimeisimpiä töitään ovat mm. Kikka Fan Club (Teatteri Jurkka, 2017) ja Kaikki hyvin kasvimaalla -teos (Vattumadon talo, 2016).

Toivoisin että asuisin kuussa -esitys juhlisti alunperin Marjatta Kurenniemen 100-vuotisjuhlavuotta 2018. Esitystä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto. Juhlavuotta koordinoi helsinkiläinen Vattumadon talo ry. Ikäsuositus 4-8-vuotiaille.

Kesto n. 35 min.

Yhteyshenkilö

Hanna Westerholm
050 464 9536

Tapahtumanjärjestäjä

Stoa

Stoa on moniääninen, kansainvälinen ja kiinnostava kulttuurikeskus Helsingin Itäkeskuksessa, metroradan varrella. Stoan ohjelmatoiminnasta vastaa Helsingin kaupunki / Kulttuuri ja vapaa-aika / Yleiset kulttuuripalvelut.

Aika ja paikka

Stoa
Turunlinnantie 1, Itäkeskus
    

Tietoa

Ensisijainen kohderyhmä
Laaja-alainen osaaminen
Ilmiö
Kieli
Tapahtumatyyppi
Hintatiedot
Vapaa pääsy, ryhmille pakolliset ennakkoilmoittautumiset: stoa.fi/taidekasvatus ti 14.1. klo 10 alkaen. HUOM! Osallistujat arvotaan ilmoittautuneiden joukosta!
Kesto
35min