VISIITTIKORTTEJA VALOKUVATAITEEN MUSEOSTA

Huom!

Valtioneuvoston linjauksen mukaisesti Suomen valokuvataiteen museo suljetaan tiistaista 17.3.2020 lähtien koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Tämän lisäksi kaikki yleisötapahtumat perutaan 13.4.2020 asti.

Suomen valokuvataiteen museo avataan uudestaan, kun valtioneuvosto antaa siihen luvan. Avaamisesta tiedotetaan erikseen.

Julkisessa tilassa esillä oleva Visiittikortteja Valokuvataiteen museosta -näyttely on tässä iloinen poikkeus. Näyttely on avoin ja saavutettavissa museon ollessa suljettuna.

Ruolahden lähikoulut voivat hyödyntää näyttelyä etäopetuksessa. Näyttelyyn liittyvän tehtävämateriaalin löydät täältä: https://www.valokuvataiteenmuseo.fi/sites/default/files/inline-attachmen...

Museon tilojen ollessa kiinni tuomme ja nostamme laadukkaita sisältöjämme aktiivisesti yleisön saataville sosiaalisen median kanavissamme.

Valokuvataiteen museon valokuvaan liittyviä sisältöjä etäopetuksen tueksi:

Poscastit: https://www.valokuvataiteenmuseo.fi/fi/podcast

Tehtävämateriaalit:
https://www.valokuvataiteenmuseo.fi/…/…/tehtavamateriaalit-0

Mobiilipelit: https://www.valokuvataiteenmuseo.fi/fi/hankkeet/pelit

Tarinoita ja tietoa ja tekijänoikeusvapaita kuvia kokoelmista: https://www.valokuvataiteenmuseo.fi/fi/kokoelmat

***

Valokuvan merkitys sosiaalisena ilmiönä ja esineenä muuttui täysin, kun alusvaatekauppiaasta valokuvaajaksi siirtynyt André-Adolphe-Eugène Disdéri patentoi keksimänsä kameran vuonna 1854. Disderin kameran kumouksellisuus johtui sen kyvystä ottaa jopa tusinan kuvia yhdelle lasilevylle. Lasinegatiivi vedostettiin paperiarkille, josta kuvat leikattiin toisistaan irti. Kuvia kutsuttiin visiittikorteiksi, sillä ne olivat käyntikortin kokoisia ja ne liimattiin kovalle korttipahvipohjalle, jonka yleisin koko oli 10,5 cm x 6,4 cm. Myöhemmin markkinoille tuli useisiin eri kokoihin tehtyjä kuvakortteja.

Disderin keksinnön myötä yhdellä valokuvaamokäynnillä sai itsestään monta korttikuvaa, jotka olivat huomattavasti aiempia valokuvatyyppejä huokeampia. Oma muotokuva oli nyt yhä useamman ihmisen saavutettavissa. Visiittikorteista tuli läpeensä sosiaalinen ilmiö, niitä jaettiin lähipiirille tai mielitietyille ja talletettiin albumeihin, joista tuli keskiluokkaisten kotien kiintopisteitä, muistamisen ja identiteetinrakentamisen välineitä.

Visiittikorttibuumi haastoi vanhoja käsityksiä muotokuvista. Tämä johti portinvartijuutta muistuttaviin puolustusmekanismeihin muotokuvat omaksi ilmiökseen mieltäneiltä yläluokilta. Esimerkiksi ranskalainen kirjailija Alexandre Dumas valitteli vuonna 1866, miten ennen niin arvokkaita muotokuvia jaeltiin nyt ”kuin almuja kerjäläisille”. Halveksunta ei pysäyttänyt korttimaniaa, mutta varhaisessa valokuvan historiankirjoituksessa visiittikorteista kirjoitettiin epäyksilöllisenä massailmiönä, jossa vaurastuva keskiluokka poseerasi kivikasvoisesti identtisen näköisissä liukuhihnakuvissa.

Korttikulttuuriin mahtui kuitenkin erilaisia itsensä esittämisen tapoja: mielikuvitusta, persoonallisuutta, huumoria, yhteiskuntaluokkien hämärtymistä ja toisiinsa sulautumista, kaverikuvia, kissakuvia ja ylioppilaskuvia. Vaikka usein puhutaan visiittikortin kuolemasta 1800-luvun loppupuolella, pysyivät ne Suomessa suosittuna aina 1920-luvulle saakka. Visiittikortteja valokuvataiteen museosta -näyttelyssä Ruoholahden länsilinkissä voit tutustua suurennoksiin näistä myöhäisen korttikuvaston eri ilmiöiden edustajista.

Länsilinkki on Suomen valokuvataiteen museon kokoelmien ja yleisötyön näyttelypaikka vuoden 2021 loppuun asti.