Ola Kolehmainen ja Pekka Kauhanen -opastus

To 7.12.2017 – Su 4.3.2018
Kuvaaja: HAM / Maija Toivanen, työ: Kuvitus: Pekka Kauhanen

Pekka Kauhanen (s. 1954) on tunnettu arvoituksellisista ja leikkimielisistä veistoksista sekä yllättävistä installaatioista. Kierroksella tutustumme mm. marraskuussa 2017 julkistetun Talvisodan kansallisen muistomerkin kipsimalliin, joka kohoaa näyttelysalin korkeuksiin.

Ola Kolehmaisen (s. 1964) suurikokoiset, moskeijoita, kirkkoja ja synagogia kuvaavat valokuvat tarjoavat puolestaan visuaalisen seikkailun tilaan, aikaan ja valoon. Kolehmaisen ensi kertaa esillä oleva valokuvasarja muistuttaa eri uskontojen pyhien paikkojen yhtäläisyyksistä ja jaetusta historiasta.

Opastuksella tutustumme kummankin taiteilijan teoksiin, mutta kierrosta on myös mahdollista painottaa ryhmän toiveiden mukaisesti.

Yhteyshenkilö

Lisätiedot ja varaukset / Info och bokningar
09 310 87003 ma-to 9-12 ja 13-15 / må-to kl. 9-12 och 13-15

Tapahtumanjärjestäjä

HAM

HAM Helsingin taidemuseo pitää huolta helsinkiläisten omasta taidekokoelmasta, johon kuuluu yli 9000 teosta. Lähes puolet kokoelmasta on kaupunkilaisten ilona puistoissa, kaduilla, virastoissa, terveysasemilla, kouluissa ja kirjastoissa. Tennispalatsiin keskittyvissä näyttelyissään HAM tuo esille modernia taidetta ja nykytaidetta. Tammikuusta 2016 lähtien Tove Janssonin juhla-aiheiset freskot ovat pysyvästi esillä HAMissa.

Aika ja paikka

Lataa kalenteriisi To 7.12.2017 11:00 - Su 4.3.2018 19:00Lataa kalenteriisi
HAM
Eteläinen rautatiekatu 8, 00100 Helsinki www.hamhelsinki.fi