Etusivu Oppimisen kulttuurikalenteri
Syötä hakusanat
Etsi

Helsingin DOKKINO: Yhdessä! -juhlanäytös

Ti 24.1.2017 13:00
Tervetuloa Helsingin DOKKINO: Yhdessä! -juhlanäytökseen tiistaina 24.1.2017!

Lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO on ottanut osaa Suomen satavuotisjuhlavuoteen toteuttamalla vuoden 2016 aikana eri puolilla Suomea DOKKINO: Yhdessä! -dokumenttielokuvaverstaita, joissa lapset ja nuoret pääsivät tutustumaan luovien dokumenttielokuvien maailmaan ja toteuttamaan itse omat dokumenttielokuvansa alusta loppuun saakka ammattitaitoisen ja innostavan ohjaajan avustuksella. Kouluille maksuttomat kaksipäiväiset verstaat kiersivät vuoden aikana 18 maakunnassa, joista elokuvia kertyi yhteensä 50 kappaletta.

Juhlahumu jatkuu Suomen juhlavuonna 2017 ympäri Suomea järjestettävillä juhlanäytöksillä, jotka esittelevät lasten ja nuorten teokset suurelle yleisölle ja avaavat juhlavuoden läpäisevää teemaa, Yhdessä. Helsingin ensi-iltanäytöksessä nähdään läpileikkaus verstaskiertueen aikana syntyneistä elokuvista. Paikalle on kutsuttu nuorten kanssa tiiviissä yhteistyössä toimivia puhujia, jotka kommentoivat elokuvia ja avaavat niiden sisältöjä puheenvuorojensa kautta. Helsingin juhlanäytöksen kesto on noin 3,5 tuntia sisältäen väliajan.

DOKKINO: Yhdessä! -verstaat ja juhlanäytökset ovat osa Suomi 100 -hankkeen virallista ohjelmaa. Löydät lisätietoa DOKKINOn osallisuudesta Suomi 100 -ohjelmaan ja koko juhlanäytöskiertueen aikataulut osoitteesta docpoint.info/dokkino/yhdessa/.

Juhlanäytös on maksuton ja avoin kaikille osanottajille, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen oheisen linkin kautta. Lämpimästi tervetuloa!

Yhteyshenkilö

Eero Nurmi
010 501 5771

Tapahtumanjärjestäjä

DOKKINO - Lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma

DOKKINO on DocPointin järjestämä valtakunnallinen lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma. Se tutustuttaa ala- ja yläkouluikäiset lapset ja nuoret ikäryhmille suunnatun luovan dokumenttielokuvan maailmaan.

Aika ja paikka

Savoy-teatteri
Kasarmikatu 46, 00130 Helsinki
    

Tietoa

Ajassa nyt
Ensisijainen kohderyhmä
Kieli
Tapahtumatyyppi
Hintatiedot
Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen.
Kesto
210min