Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

Koko kansan rakastama jäärä Kansallisteatterissa!
Ke 21.9.2016 – Su 31.12.2017
Kuvaaja: Tuomo Manninen
Kun Vesa Vierikon näyttelijäntaituruus yhdistetään Tuomas Kyrön sanankäyttöön, saadaan aikaan hauska ja koskettava matka yksinäisen miehen mielenmaisemaan.

”Ilosia aikoja” on Mielensäpahoittajan lähtötervehdys.
Uusimmassa tarinassa tuttu jäärä alkaa valmistautua lähdöistä suurimpaan. Arkusta Mielensäpahoittajalla on oma näkemyksensä. Lisäksi testamentti pitää kirjoittaa, ja siitä pitää tehdä hyvä ja yllättävä niin kuin Huovis-Veikon kolme parasta kirjaa. Mielensäpahoittaja ei tarvitse apua vanhuusajan suunnitelmiensa toteuttamiseen, sillä kyllä ei kukaan muu tee niin hyviä päätöksiä kuin Mielensäpahoittaja itse.

Unenomainen, puhutteleva teatteriesitys kertoo vanhuudesta, hyväksymisestä ja perheyhteyden uudelleenlöytämisestä.

”Niin minä mieleni pahoitin kun teatteriin jouduin. Jonoja on eikä väliajalla saa edes piimää.”

Yhteyshenkilö

Ryhmämyynti
010 733 1332

Tapahtumanjärjestäjä

Suomen Kansallisteatteri

Kansallisteatterin neljällä näyttämöllä on valittavana monipuolinen ohjelmisto. Näytelmiin liittyy usein työpajoja ja oheismateriaalia opettajien käyttöön.

Aika ja paikka

Lataa kalenteriisi Ke 21.9.2016 19:00 - Su 31.12.2017 00:45Lataa kalenteriisi
Suomen Kansallisteatteri
Läntinen Teatterikuja 1, 00100 Helsinki
    

Tietoa

Ensisijainen kohderyhmä
Kieli
Tapahtumatyyppi
Hintatiedot
Liput 37 € / 34 € / 20 €