Etusivu Oppimisen kulttuurikalenteri
Syötä hakusanat
Etsi

Esihistoria

Kivikautinen pieni hirvenpään muotoinen kiviveistos.
Kuvaaja: Kansallismuseo

Mitä esineet kertovat Suomen alueen menneisyydestä yli 10 000 vuoden ajalta? Tätä tutkii arkeologi, joka salapoliisin tavoin kerää johtolankoja ja tekee niistä päätelmiä. Paljon asioita jää myös mysteeriksi - millainen olisi tarina esineen itsensä kertomana?

Elämä esihistoriallisella ajalla oli aika erilaista kuin nykyelämä. Suurin ero lienee elämäntavassa sekä esineissä ja niiden materiaaleissa, jotka esihistoriallisella ajalla olivat käsin luonnonmateriaaleista tehtyjä. Yhteisiäkin piirteitä ja esineitä löytyy - jopa jokaisen kotoa.

Suomen kansallismuseon avoin museo -verkkosivulta löytyy tuhti paketti tietoa ja tehtäviä esihistoriasta kouluopetukseen.

Hanna Korhonen
029 533 6464
Esihistorialliselta ajalta ei ole säilynyt kirjoitettua tietoa. Ihmisen toiminnasta jää kuitenkin ympäristöön paljon jälkiä, joita voidaan tutkia. Aivan kaikkea tutkimus ei paljasta, vaan paljon jää tulkinnan varaa, odottamaan tulevaa tutkimusta tai jopa mysteeriksi. Millaiset tarinat jäävät kertomatta?